Matkalla tuli pari muuttujaa, enkä löytänyt mittanauhaa ennen kuin itsenäisyyspäivänä, joten mitat on otettu vasta 6.12.2016, en kuitenkaan usko, että kuudessa päivässä ehti mitään huomattavia muutoksia tapahtua :)

Paino 78,0 kg, pituus 170 cm

• Vatsa leveimmästä kohdasta 93,5 cm (muutama sentti navan alapuolelta)
• Vyötärö 82,0 cm (muutama sentti navan yläpuolelta, kapein kohta)
• Rinnanympärys 102,0 cm (liivit päällä)
• Rinnan alta 84,0 cm
• Lantionympärys 103,0 cm
• Reidet 61 cm
• Pohkeet 37,5 cm
• Käsivarret rentoina 32 cm / 32,5 cm (oikea / vasen)
• Hauis jännitettynä 33,5 cm / 34 cm (oikea / vasen)
• Hartialinja 112 cm (kädet rentoina sivulla)

Minulle suurin ongelma on siis se, että syön herkkuja lähes jokaisena iltana tätä nykyä, olenkin nyt joulukuussa päättänyt ottaa vielä rennosti ja vain vähentää herkuttelua. En siis ole kieltänyt itseltäni mitään, enkä aio joulunakaan sitä tehdä. En kuitenkaan ole nyt enää ostanut kotiin konvehtirasioita ja muita joulukarkkeja, kuten aiempina vuosina.

Eilen leivoin koeversion glögi-suklaapiiraasta, jota olisi tarkoitus tehdä jouluaaton jälkiruoaksi. Toki leipoessa tuli myös kaavittua taikinakiposta jämät parempiin suihin, mutta en ottanut siitä stressiä. Sain eilen myös ihooni pari tikkiä, joiden vuoksi on liikunnan saralla otettava rauhassa ensi viikkoon (hikoilu kielletty), kunnes tikit saa pois ja sittenkin vielä rentoa treeniä vuoden loppuun, ettei haava pääse aukeamaan. On sellaisessa kohdassa, että venyy ihan kävellessäkin.

Pyrin kuitenkin nyt joulukuussa siihen, että tammikuussa voisi sitten aloittaa rankemmin sekä treenin että ruokavalion suhteen, kun on joulukuu aikaa vähentää herkuttelua ja totutella ajatukseen, eikä suostaan mennä jokapäiväisestä herkuttelusta totaalikieltoon. Olen myös päättänyt, etten ensi vuodenkaan puolella aio mitenkään totaalinatsi olla ruokailujen suhteen, yksi suklaapatukka lauantaina saunan jälkeen (kun en olutta tai siideriä juo kuitenkaan) tai kerran kuussa ravintolassa syöminen tulee varmasti olemaan tietynlainen palkinto ja tavoite. Että kovasta treenistä ja arkena terveellisesti syömisestä voi poiketa vähän silloin tällöin. Tämä jo ihan siksikin, etten aio tavoitepainoon päästyänikään loppuelämääni kieltäytyä herkuista ja hyvästä ruoasta, joten tärkeintä olisi nimenomaan löytää suhde siihen, miten voisi edelleen nauttia elämästä ja pysyä toivotuissa mitoissa.

Tärkein motiivi itselleni on terveys, tällä hetkellä en voi hyvin millään mittapuulla, joten pidemmän päälle nykyinen elämäntapani ei vain yksinkertaisesti toimi. Nyt kun olen ymmärtänyt asian kunnolla, voin lähteä tavoittelemaan unelmaani, tervettä ja hyväkuntoista naista, joka jaksaa ja pystyy tekemään asioita.

Ajattelin myös tehdä painoseurantaa kuukausitasolla tavoitteen ja toteutuman suhteen ihan "käyrällä", jotenkin allaolevaan tapaan. Käyrä on excelissä tehty ja tarkoitus olisi, että päivittäisin aina kuun ensimmäisen päivän painon, jolloin tavoitekäyrän viereen muodostuu pikkuhiljaa toteumakäyrä.

Eilen vaatekaupan sovituskopissa jälleen kerran huomasin sen - kotona tämä kroppa näyttää vain vähän kauhealta, mutta sovituskoppi paljastaa koko totuuden. Olen kyllä tiedostanut, että paino on noussut, aina välillä olen koittanut asialle jotain tehdäkin, mutta jokainen herkkulakko, salikäyntien uudelleen aloittaminen ja muut ryhtiliikkeet ovat aika nopeasti loppuneet.

Muistan varmaan ikuisesti erään keskustelun keväältä 2011, tai en kokonaan, mutta ne muutamat olennaiset lauseet. Nauroin todetessani, että voin syödä vaikka levyn päivässä suklaata, ilman että se näkyy missään. Ja keskustelussa mukana olleet keski-ikäiset ihmiset totesivat, että kyllä se tilanne muuttuu vanhemmiten kun aineenvaihdunta hidastuu. En uskonut, mutta olisi vissiin pitänyt.

Nyt olen 27-vuotias, pituutta edelleen 170 cm ja paino on noista ajoista noussut parikymmentä kiloa. Muutama kilo taisi tulla jo ennen kevättä 2014, mutta suurin osa on tullut sen jälkeen. Alkuvuodesta 2014 menin töihin toimistoympäristöön, edeltävänä syksynä olin muuttanut yhteen avomieheni kanssa. Aiemmin olin opiskelija, söin aamupalaksi mitä kaapista löytyi ja koulussa lounaan. Iltaisin söin aika harvoin lämmintä ruokaa, koska en ole mikään ruoanlaiton ystävä. Kotona syömiset olivat siis herkkuja, muroja ja jogurttia yms. Ja opiskelijabudjetilla niitäkään ei ollut mitenkään rajattomasti. Muutaman kerran kuukaudessa innostuin jotain lämmintä ruokaa tekemään tai söin äitin kokkailuja vanhempieni luona.

Töihin mennessä säilyi edelleen aamupala ja lounas, mutta yhtäkkiä kotona olikin aina ruoka valmiina töiden jälkeen, mies kun pääsi ennen minua töistä ja hän jopa osaa laittaa ruokaa - en tiedä pitääkö hänkään erityisemmin kokkailusta, mutta tekee sitä kuitenkin mieluummin kuin minä. Ehkä osin siksi, että minun makaronilaatikko ei ole kovin maukasta. Kuukausipalkkaisen työn myötä myös rahaa oli enemmän, tuli ostettua limsaa, karkkia, keksejä ja sellaisiakin asioita kuten juustoa ja kinkkua leivän päälle. Toki päällystetyssä leivässä on sitten enemmän kaloreitakin kuin pelkästään nautitussa patongissa - joka sekin on edelleen hyvää. Harvoin ylipäätään ostin leipää yksin asuessani ja silloinkin useimmiten ruisleipää, söin leipää koulussa ruoan kanssa, mutten juurikaan muuten.

Ja kun rahaa on ollut enemmän käytettävissä ilman, että tarvitsee loppukuusta elää kaurapuurolla, on myös tullut käytyä enemmän ravintoloissa. Mies on opettanut minut myös syömään pihvini mediumina - asia jota en olisi voinutkaan kuvitella tekeväni aiemmin. Ylipäätään olen vähän myöhäisherännäinen pihvien suhteen, vasta tällä vuosikymmenellä niitä oppinut syömään, ensin lehtipihviä ja sittemmin niitä mediumeja kermapippurikastikkeella. Mitä isompi pihvi, sitä parempi.

Sinänsä perusruokailu on jotakuinkin kunnossa, aamupala, lounas, välipala, päivällinen. Mutta sitten on ne illat, kun ruokalautasen on saanut tyhjennettyä (annokset tuplaantuneet avoliiton aikana), jolloin istun sohvalle ja kaivan jostain keksiä, suklaata, karkkia, limsaa tai jotain muuta "pientä kivaa" ja alan katsella telkkaria. Lisäksi yhä useammin on päiviä, jolloin kumpikaan ei jaksa tehdä ruokaa, jolloin hese tai lähipitserian pojat pelastaa tilanteen. Lienee varmaan selvää, että lähin lenkkipolku alkaa kymmenen askeleet päästä ovesta, asuintalolle toiselta puolen, mutta silti lenkille lähteminen on niin vaikeaa sohvalle lysähtämiseen verrattuna.

Tämä taitaa olla se aika tavallinen tarina? Toivottavasti löydätte samaistuttavia tekijöitä ja ehkä apua tai inspiraatiota omaan urakkaanne. Koitan vielä tänään saada kirjailtua tänne ylös lähtötilanteen ja alustavan suunnitelmani.